|
Valoa tunnelin päässä Kolmosessakin.
Sunnuntaina 9.8. Saarenkylään marssi FCM:n vastustajaksi sarjataulukossa pisteen päässä majaillut OuJK, jolle FCM kävi kevätkierroksella häviämässä 3-0 Oulussa. Nytkään voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, sillä kotijoukkue murskasi vieraat 9-0 lukemin. Tuomas Hakala piti alkuminuuteilla kotijoukkueen pelissä mukana paraatitorjunnoillaan ja vei oikeutetusti parhaan pelaajan palkinnon, vaikka Kimmo Savolainen (5 maalia) ja Tuomas Isteri (3 maalia) mättivätkin palloja urakalla vastustajan verkkoon. Viimeisen maalin teki Samuli Kaisanlahti. Ensi kertaa FCM:n riveissä esiintyneestä Isteristä tuli sunnuntaina jo 33. FCM:n paidassa tällä kaudella Kolmosessa pelannut pelaaja!
2-joukkueen tappiottomien pelien putki (8 peliä) meni lauantaina poikki vaisun esityksen jälkeen Pasmajärven vieraana lukemin 6-1. Uttu Peltoniemi teki jo kauden 6. maalinsa, mutta se oli laiha lohtu jyrän alle jääneelle joukkueelle. PaPa oli muuten edellisen kerran onnistunut minkään Muurolan joukkueen kaatamisessa heinäkuussa 2002! Sarjakärki ToTa pääsi karkaamaan toisena sarjassa olevalta FCM2:lta jo 4 pisteen päähän, mutta joukkue pääsee heti tiistaina yrittämään suunnan muuttamista Rio Granden "vieraana" Saarenkylässä.
|
|
|
<< Takaisin |
Lisää uusi kommentti |