Rovaniemi
ETUSIVUUutisetFCM PELAAJAT 2010TilastotVieraskirjaKuvagalleriaHistoria
Yleinen
Helmikuu, 2009
Maaliskuu, 2009
Huhtikuu, 2009
Toukokuu, 2009
Heinäkuu, 2009
Elokuu, 2009
Syyskuu, 2009
Marraskuu, 2009
Helmikuu, 2010
Toukokuu, 2010
Kesäkuu, 2010
Heinäkuu, 2010
JKKI-35
Karsintaottelusta voitto ja matka lopputurnaukseen.

FC Rio Grande ja FC Muurola pelasivat karsintaottelun pääsystä JKKI-35 SM-lopputurnaukseen keskiviikkona 21.7. Keskuskentällä. Grande marssitti kentälle nipun, jossa vilahteli perus-grandelaisten lisäksi tuttuja nimiä liigakentältä asti (mm. Koippa, Kolli ja Sime), mutta sai silti poistua kentältä 0-2 tappion kärsineenä. FCM:n maaleista vastasivat Kimmo Savolainen ja Pertti Ylitapio.

Ottelun ensimmäinen jakso kulki Granden hallinnassa. Sateen liukastuttama kenttä aiheutti runsaaasti harhasyöttöjä ennenkuin pelaajat tottuivat olosuhteisiin. Vaarallisimmat maalintekopaikat siunaantuivat Granden Jarno Koivistolle, mutta Rami Mäki FCM:n maalilla hoiteli tilanteet varmasti. FCM:n paras paikka tuli Kimmo Savolaiselle, mutta nosto leijui hiukan yli maalin. Toisella jaksolla FCM otti pelin ohjat käsiinsä ja Kari Niskalalla oli loistava paikka tehdä johtomaali, mutta Granden maalivahti onnistui vielä torjunnassaan. Toisin kävi hetken kuluttua, kun Kimmo Savolainen onnistui tuikkaamaan pallon Granden verkkoon karvatessaan palloa pois Jouni Seppälältä. Muutama minuutti tämän jälkeen Pertti Ylitapion vasenman jalan nosto putosi takatolpan kautta maaliin ja peli oli käytännössä ratkennut. Grande ei saanut kunnollista loppukiriä aikaiseksi, joten FC Muurola suuntaa Kokkolaan SM-lopputurnaukseen syyskuun alussa.
<< Takaisin Lisää uusi kommentti
0 yhteensä
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Kirjoita kuvassa näkyvä varmistetunnus*
Lataa varmistetunnus uudelleen
ETUSIVUUutisetFCM PELAAJAT 2010TilastotVieraskirjaKuvagalleriaHistoria
- fcmuurola.com -