Rovaniemi
ETUSIVUUutisetFCM PELAAJAT 2010TilastotVieraskirjaKuvagalleriaHistoria
Yleinen
Helmikuu, 2009
Maaliskuu, 2009
Huhtikuu, 2009
Toukokuu, 2009
Heinäkuu, 2009
Elokuu, 2009
Syyskuu, 2009
Marraskuu, 2009
Helmikuu, 2010
Toukokuu, 2010
Kesäkuu, 2010
Heinäkuu, 2010
Uuteen kauteen
FC Muurola lähtee lähes entisillä voimilla uuteen kauteen.

FC Muurola lähtee lähes entisillä voimilla uuteen kauteen. Edustusjoukkue on harjoitellut ohjatusti vuodenvaihteesta lähtien. Valmennuksesta vastaa kaudella 2009 Kimmo Savolainen ja hänen apunaan toimii Jani Eskelinen. Lähes koko viimekautinen runkomiehistö on alustavasti ilmoittanut jatkohaluistaan ja muutama pelaajasopimuskin on jo allekirjoitettu. Edellisten kausien runkopelaajista Samuli Hemminki miettii vielä jatkamistaan ja kevään aikana nähdään pitääkö paita nro 5 jäädyttää vai vieläkö seuran perustajajäsen kirmaa kentälle FC Muurolan peliasussa. Joukkueen treeneissä on kulkenut myös muutama uusi kasvo, joten pientä vaihtuvuutta ja lisäväriä on myös luvassa.

Kakkosjoukkueessa valmennuspuolen hoitavat Matti Vähäkari ja Hannu Rantala. Pelaajistossa tapahtuu hieman edustusjoukkuetta suurempia muutoksia. Paluun FCM:n riveihin tekevät mm. takavuosien maalitykit Ilkka Salminen ja Niko Peura. Tulevan kauden osalta näyttää siltä, että 2-joukkueen riveistä on todennäköisesti nousemassa viimekautista enemmän apuja edustusjoukkueen käyttöön.
<< Takaisin Lisää uusi kommentti
katsoja
10.07.2009 12:17:52
ols a
Huomenna on muurolalla tiukka paikka oulunsuunnalla?
katsoja
26.05.2009 11:28:43
maalivahti
Eikö muurolalla pyöri vanhat maalivahdit maalissa ja sitte joku uusi nuori kaveri joka on hoitanut oman tonttinsa kotipeleissä ainakin loistavasti??
Mitä peliä?
24.02.2009 20:07:27
maalivahtitilanne
mitähän peliä sitä on kateltu kun tommosia havaintoja tullee, tilanne on aivan yhtä hyvä kuin viimekauvela.
Muurolan joukkue
24.02.2009 20:03:43
maalivahti tilanne
TÄ? Muurolallahan on kaksi sarjan parasta maalivahtia riveissä!!!
Muurolan joukkue
24.02.2009 18:34:00
maalivahti tilanne
Onko edustuksenmaalivahti tilanne kunnossa kun mitä harjoitusotteluita katsoo niin ei hyvältä ole näyttänyt. Kakkosella tilanteen kanssa suuri ongelma mutta miten edustus? Sivujen mukaan vain 1 sopimusmaalivahti ja toinen harjoittelee (ilmeisesti). Ei tule riittämään kesällä koko kautta.
5 yhteensä
Lisää kommentti
Nimi*
Aihe*
Kommentti*
Kirjoita kuvassa näkyvä varmistetunnus*
Lataa varmistetunnus uudelleen
ETUSIVUUutisetFCM PELAAJAT 2010TilastotVieraskirjaKuvagalleriaHistoria
- fcmuurola.com -